Kotimaista laatua pakkauksia myöten
Kalaneuvoksen pakkaukset Sauna, Terva ja Viima
Olemassa olevaan pakkausilmeeseen voi lähteä suunnittelemaan kokonaan uuttakin tuotesarjaa. Vieläpä siten, että uusi tuotesarja on aivan omansa näköinen, vaikka onkin linjassa olemassa olevien pakkausten kanssa.
Kalaneuvoksen Sauna-, Terva- ja Viima-pakkausten suunnittelun tavoitteena oli luoda uuden näköiset, mutta nykyisten tuotteiden kanssa samaan brändi-ilmeeseen sopivat pakkaukset. Uutuudet haluttiin suunnitella kommunikoimaan voimakkaita ja perisuomalaisia, mutta innovatiivisia makuja.
Halusimme tuoda runsaita makuja esiin kuvituksilla, jollaisia Kalaneuvoksen pakkauksissa ei ole aiemmin ollut. Samalla tärkeiden hyviksi havaittujen pakkauselementtien paikat säilyivät, kuten ne ovat jo olemassa olevissa pakkauksissa. Näin uudet tuotteet ovat tunnistettavia laadukkaita Kalaneuvos-tuotteita uudella twistillä.
Kuvitukset luotiin yhdessä asiakkaan kanssa ideoiden. Tummat kuvituskuvat luovat upeat raamit kirjolohisiivujen punertavalle sävylle. Pakkauksissa käytetty mattalakka viimeistelee kuvitusten suomalaisen tyylin hienosti.
Nämä uudet pakkaukset erottuvat kaupan hyllyllä samalla, kun ne säilyttävät Kalaneuvoksen tunnistettavan brändi-ilmeen.
Sauna kylmäsavukirjolohi-fileesiivut valittiin ansaitusti ”Kultainen Pippuri – Vuoden elintarvike”-kilpailun ”Arjen luksus”-sarjan 2021 ylivoimaiseksi voittajaksi!
Outi Oravaisen kanssa on todella helppoa ja nopeaa toimia. Erityisesti arvostan ketteryyttä, rohkeita ehdotuksia ja Outin luonnollista designia.
Mari Heikkilä
Tuotemerkki- ja viestintäpäällikkö,
kansainvälinen toiminta
Kalaneuvos Oy