Pakkaus konseptista valmiiksi tuotteeksi
Onhan tuotteellasi ylivoimainen kilpailuetu? Kun se löytyy, kannattaa konseptointi aloittaa. Lue tästä pakkaussuunnittelun vaiheet.
Tuotteesi tulee menestymään, kun se vastaa aitoihin kuluttajan tarpeisiin. Reason to buy kannattaa kartoittaa kuluttajatutkimuksilla. Arvaamalla toteutettu lanseeraus saattaa tulla kalliiksi.
Omaa tuotetta ja sen pakkausta kannattaa peilata myös kilpailijoihin. Erottautumistekijät kilpailevista tuotteista pitää miettiä tarkoin jo pakkaussuunnittelubriifiä laadittaessa.
Briifin perusteella pakkaussuunnittelija suunnittelee luonnoksia, joissa tärkeimmät viestit tulevat varmasti parhaalla tavalla esille. Jos kuluttaja ei huomaa pakkausta ja sen etuja muutamassa sekunnissa kaupan hyllyä katsoessaan, tuote ei tule ostetuksi. Liian monta viestiä yhdessä pakkauksessa takaa sen, ettei mikään niistä erotu kuluttajan silmiin saakka.
Pakkausratkaisu on olennainen osa pakkauskonseptia. Pakkauksen tärkein tehtävä on suojata tuotetta logistiikassa. Tuotteen pitää pysyä ehjänä pakkauskoneessa, tehtaalta varastoinnin kautta kauppaan ja kaupasta kuluttajan kotiin. Samalla pakkauksen täytyy olla ekologinen. Ekologisuus ei ole pakkauksissa enää valikoitavissa oleva ominaisuus, se on itsestäänselvyys.
Hyvä pakkaus on lisäksi helppokäyttöinen. Sen saa auki. Tuote tulee hyvin ulos pakkauksesta ja pakkaus tyhjenee kokonaan. Pakkaus on uudelleen suljettavissa. Loistava pakkaus on inklusiivinen, kaikille saavutettavissa.
Intuitiivinen pakkaus on toivottavasti aika pakkaussuunnitteluprojektien lähtökohta. Mitä helpompi pakkausta on käyttää, sen useammin se tulee myös uudelleen ostettua.
Pakkauksen design on suunniteltava niin, että se on painokoneella toteutettavissa. Samoin pakkausmateriaalit on valittava niin, että pakkauskone osaa niillä tuotteen pakata. Pakkausmateriaalivalinnat vaikuttavat pakkauksen lopulliseen hintaan. Samoin pakkaukseen valittu materiaali vaikuttaa siihen, minkälaisia painomenetelmiä pakkauksen toteuttamiseen voidaan käyttää.
Ennen lopullisten pakkausten tuotantoon viimeistelyä pitää aina tehdä mockupit, eli pakkauksen fyysiset mallikappaleet. Mitään pakkausdesignia ei saa ikinä hyväksyä pelkästään tietokoneen ruudulta. Parasta olisi, että mallipakkaukset vietäisi aitoon myyntiympäristöönsä ja verrattaisi niitä kilpailijoihin. Jo ennen tuotantoa. Mieluiten kuluttajatutkimusten muodossa.
Viimeisessä vaiheessa laitetaan tekstit ja pakolliset pakkausmerkinnät pakkausluonnoksiin paikoilleen. Elintarvikepakkauksissa näitä ovat esimerkiksi tuoteseloste allergeeneineen sekä ainesosaluettelo, EAN-koodi ja mahdolliset muut merkit, kuten Hyvää Suomesta tai Avainlippu-merkki. Lisäksi tarvitaan muun muassa paikka päivämääräleimalle.
Kun pakkausluonnos on merkintöjenkin osalta hyväksytty, siitä tehdään painoaineisto valittua painomenetelmää varten räätälöitynä. Paino laatii vielä asiakkaalle vedokset ennen kuin tiedostosta tulostetaan painolevyt ja pakkaus painetaan. Usein pakkaussuunnittelija käy painossa valvomassa ensipainatukset, jotta värit ja elementit tulevat pakkauksiin juuri halutulla tavalla.